Kun yritys on myös koti ja eläimet rakkaita työkavereita
Meidän kuriton pikkukakara Mori
Ajattelin kirjoittaa teille, kuinka rikasta ja rakasta elämä maatilalla on. Kuinka paljon iloa ja kuitenkin myös surua eläintenpitoon liittyy.
Kerroin ainakin somen puolella alppakkapoika Albinin menehtymisestä ja nokipalosta, jossa menetimme adoptiokissa Vinskin.
Sitten on niitä suunniteltuja eläimistä luopumisia.
Tilan vanhimmat lehmät Carolina ja Elisa alkoivat osoittaa vanhenemisen merkkejä. Sellaisia merkkejä, joista näki, että elämä jo alkaa vaikeutumaan. Vaikka ajatus eläinten vanhainkodista ja ikivihreille laitumille pääsystä kotoisen kyhnytyspuun varjossa olisi niin suloinen ja toivottava, totuus on , että meillä on maatila, yritys ja perhe, jonka toimeentulo on naudanlihan myynnissä. Se ei silti poista rakkautta eläimiä kohtaan ja sitä vastuuta, että jos eläin alkaa olla elämänsä ehtoopuolella eikä sorkka kovin kepeästi nouse, teemme me tietyn valinnan. Carolinalta alkoi jalkojen lisäksi mennä näkö. Sen huomasi siitä, että Carolina kovin puisteli päätään, käänteli ja kääntyili kun me palvelijat tulimme rapsutuksia antamaan.
Rakkaudesta eläimiä kohtaan kertoo se, että Topias tuli erikseen opiskelupaikkakunnalta, 300 kilometrin päästä, käymään kotona ja jättämään lehmille hyvästit.
Carolina 17 v
Tässä työssä on tunteet koko ajan arjessa mukana, ja elämä on jatkuvaa tasapainottelemista tunteiden ja elämän reaaliteettien kanssa. Se on myös tasapainottelemista työn eri osa-alueiden kanssa. Maatilan töiden vuosikelloa rytmittää luonto ja luonnonvaiheet sekä ulkopuolelta tulevat aikataulut. Vuoden ensimmäisen kolmannes meillä on mennyt pitkälti toimistotöissä. On ollut yrityksen kirjanpidon tekoa ja tukihakuja, edellisen vuoden mapittamista kansiohin. Siinä sivussa on yritetty ennättää metsätöihin, sen mitä pakkasilta pystyi sinne lähtemään. Miehethän kyllä olisi kestäneen, mutta koneiden kanssa oli niin ja näin ;)
Pakkaset toi meillä myös ensimmäistä kertaa ongelman eläinten juomakuppien sulanapysymisen kanssa. Naudoillahan on lämmitettävät juomapisteet, mutta uimurit kohmettuivat ja vesi tuppasi jäätymään joka välissä. Sulattaminen oli liki päivittäinen arkiaskare. Pakkaset toi myös meille ihmisille pienen epämukavuuden, kun eläintenhoito tapahtuu ulkona. Lehmiä ei pakkaset haitannut, kun vaan ruokapöytä oli täynnä koko ajan. Enemmän lehmiä haittaa nyt tulleet vesisateet ja vetiset jäätiköt. Kuivikkeita kuluukin nyt useita paaleja päivässä.
Kohta päästään taas nuuhkimaan pikkuvasujen tuoksua
Nyt siis aletaan pikku hiljaa valmistautumaan poikimakauteen. Meillähän ei poikivaa lehmää eroteta laumasta poikimisen ajaksi, vaan lehmiä seuraillaan useita kertoja vuorokaudessa, myös yöaikaan tarvittaessa ja ollaan valmiina puuttumaan poikimiseen, joe eläin apua tarvitsee. Kuivikkeita laitetaan sinne, mihin lehmä hakeutuu poikimaan, mutta muuten me emme puutu asiaan, kuin tarpeen niin vaatiessa. Lehmät osaavat homman luonnostaan ja ainoa tosi tärkeä asia, mikä jää ihmisen vastuulle on seurata ja varmistaa, että vasikka saa elintärkeät ternimaidot emoltaan.
Lampaiden kanssa toiminta onkin sitten toisella tavalla tarkempaa. Tiine uuhi siirretään omaan karsinaan jo ennen kartisoimista, jossa se viettää karitsoiden kanssa useamman päivän. Tämä ihan siksi, että karitsoimattomat uuhet ovat kovin innokkaita kaiken hoivahuurun pökerryttäminä omimaan toisten karitsat itselleen ja karitsat ja emä saavat leimaatua toisiinsa kunnolla.
Näitäkin tulossa kevään edetessä
Minulla on varmaan aina ollut tarve tuoda ja luoda ympärilleni hyvää. Se on varmaan sellainen perustarve, että ympärilläni olevilla ihmisillä olisi hyvä olla. Opiskelin jossain vaiheessa Green care- tutkinnon, jotta voisin luoda meidän maatilalle hyvinvointipalveluja. Luonto ja eläimethän tekee ihmisen keholle ja mielelle hyvää. Toteutus olikin kuitenkin luultua hankalampaa, koska pelkästään maatilan perusaskareet ja eläinten hoito on yllätyksellistä ja aikaa vievää. Ihmisen hyvinvoinnin edistäminen on kuitenkin edelleen kulkenut tärkeänä osana minun arvomaailmassa, - sitähän on myös puhtaan ruoan tuottaminen - ja kun tuli mahdollisuus taas opiskella, aloitin kalevalaisen jäsenkorjauksen opiskelun. Nyt opinnot on siinä vaiheessa, että teen hoitoja omassa hoitohuoneessa tässä tilalla. Minullahan on mielenterveysalan koulutus ennestään ja tämä on jotenkin niin ihanaa, kun voi yhdistää vähän kaikkea osaamista. Ihminenhän on kokonaisvaltainen ja niin kehon, kuin mielenkin on oltava tasapainossa, jotta ihminen voi hyvin.
Tämä tilanne meidän maatilalla on nyt kuitenkin sellainen, että entistä tarkemmin on mietittävä, kuinka pystymme ottamaan vastaan tilavierailijoita ja eläinten rapsuttelijoita. Jotta eläimetkin saavat tarvitsemansa kiireettömän ja hyvän hoidon, sekä Kalevalaiseen hoitoon tulevat asiakkaat hoitorauhan, olemme päättäneet, että tilavierailut tapahtuvat vain tilapuodin aukioloaikojen puitteissa. Näin pystymme takaamaan, että kaikki saavat arvoisensa hoidon ja meillä talonväellä pysyy myös tasapaino elämässä.
Tilapuoti on auki pääsääntöisesti kerran viikossa.
Mirka